Leikkauksen jälkeinen talvi ja sitä seuraava alkukevät meni ns. ”koomassa”, mutta vähitellen kun auringonvalo lisääntyi ja elimistöni alkoi tottua uuteen tilanteeseen ja purkista tulevaan hormoniin, piristyin ja elämä alkoi voittaa.
Kesällä aloin miettimään töihin paluuta ja/tai opiskelumahdollisuuksia.
Laitoin työhakemuksia ja kävin yhdessä haastattelussakin, mutta sitä paikkaa en saanut.
Sitten löysin yhden koulun josta olin haaveillut jo monta vuotta. Hain sinne ja kävin haastattelussa, mutta hakijoita oli niin paljon etten mahtunut mukaan.
Muutaman kuukauden päästä sain kuitenkin puhelinsoiton, että olin päässyt peruutuksen, peruutuksen (<- ei ole kirjoitusvirhe :)) peruutuspaikalle.
Olin onnesta soikeana. Kävin innokkaana ostamassa koulutarvikkeita, ja motivaatiota uhkuen aloitin opiskelut.
