Potilasruuhkan, sekä leikkausriskien minimoimiseksi kilpirauhasveriarvoni piti olla balanssissa tai jopa vajaatoiminnanpuolella, joten jouduin odottamaan leikkauspäivää puolisen vuotta.
Leikkauspäivä saapui lokakuussa. (En ollut koskaan ennen ollut leikkauksessa. Se oli todella pelottavaa ja stressaavaa aikaa, joten kaikkia yksityiskohtia en oikein muista).
Siskoni otti edellisenä iltana 2 koiraani hoitoon.
Valvoin lähes koko yön ja aamulla lähdin taksilla sairaalaan.
Muistan katselleeni taksin ikkunasta ja ajatelleeni, että kohta minulta leikataan kurkku auki. Näenkö nämä maisemat nyt viimeistä kertaa? Niin peloissani olin.
Hoitaja otti/tarkasti tarvittavat tietoni, antoi sairaalapyjaman ja vei minut vuodepaikalleni.
Hoitaja otti/tarkasti tarvittavat tietoni, antoi sairaalapyjaman ja vei minut vuodepaikalleni.
Kirurgi kävi tervehtimässä ja selostamassa leikkauksen kulun. (En muista kirurgin nimeä, enkä yhtään muista mitä hän silloin sanoi).
Sain esilääkityksen ja sitten vain odottelin vuoroani. (Vierustoverinani osastolla oli samanlaiseen leikkaukseen tullut nainen).
Vihdoin hoitaja saapui ja kärräsi minut sänkyni kanssa pitkältä tuntuvan matkan leikkaussaliin.
Pakokauhu meinasi saada otetta minusta, mutta työnsin sen syrjään ja yritin ajatella positiivisia asioita.
Kuvittelin olevani jossain etelän hiekkarannalla pötköttelemässä, ja sitten nukahdin…
