Lisää lääkesäätelyä, kilpirauhasen vajaatoimintaa ja masennusta
Lisää lääkesäätelyä, kilpirauhasen vajaatoimintaa ja masennusta

Lisää lääkesäätelyä, kilpirauhasen vajaatoimintaa ja masennusta

Haukotus, väsytti ja kaikki meni kuin hidastetussa elokuvassa, mutta raahauduin kouluun.

Kuuntelin opettajan opetusta, mutta en ymmärtänyt mitään. Jos joku kysyi jotain en vaan yksinkertaisesti jaksanut tai ei kiinnostanut vastata takaisin mitään.

Vahvaa kahvia kului litratolkulla.

Ajattelin, että minulla on vaan totutteluvaihe koulunkäyntiin/rytmiin ja kaamosväsymystä, olihan vuoden pimein aika.

Samoihin aikoihin myös rakas toinen koirani kuoli.

Väsymys vain lisääntyi ja myös masennus astui kuvaan mukaan.

Lopulta jouduin keskeyttämään opinnot.

Joulukuun alkupuolella kävin verikokeissa. TSH-arvo oli mennyt reilusti  kilpirauhasen vajaatoiminnan puolelle (t4v= 13, TSH= 7,15),  ja taas nostettiin Thyroxin annostusta.

Kävin n. 3 kuukauden välein verikokeissa ja lääkitystä säädeltiin useaan otteeseen ja jossain vaiheessa mukaan tuli myös Thyroxinin toinen vahvuus 25 mikrogramman pikkutabletti, joka on siis neljäsosa 0,1 mg tabletista.

Olin pettynyt ja vihainen, etenkin kun lisäksi muistelin Basedowin taudin olojen ja lääkityksen säätelyn vuoristorataa, sekä kirurgin sanoja, että kilpirauhasen leikkauksen jälkeen alussa voi lääkitystä joutua säätämään kerran-pari kertaa,  mutta sitten se on vaan ”nappi naamaan ja menoksi”.

Kilpirauhasveriarvoni saatiin lopulta normaalin viiterajojen sisälle, mutta oloni ei kohentunut.

Aloin etsimään tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Ps. Huom! Suurimmalle osalle kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista sopiva Thyroxin annostus löytyy nopeasti/helposti ja he voivat hyvin.