Basedowin tauti eli Gravesin tauti on autoimmuunisairaus, joka on kilpirauhasen liikatoiminnan yleisin aiheuttaja.
Basedowin tautiin liittyvä kilpirauhasen liikatoiminta aiheutuu veressä kiertävistä vasta-aineista, jotka kiihdyttävät kilpirauhasen toimintaa.
Kilpirauhanen on Basedowin taudissa tasaisesti suurentunut ja muissa muodoissa kyhmyinen.
Kilpirauhashormonien määrää seerumissa kuvastavien laboratoriokokeiden tulokset (T4v ja T3v) ovat suurentuneet ja aivolisäkkeen kilpirauhasta säätelevän hormonin (TSH) pitoisuus on pienentynyt. Basedowin tautia liikatominnan syynä voidaan etsiä erityisillä vasta-ainemäärityksillä.
Basedowin tautiin liittyy tyypillisesti nilkkojen ja silmäluomien turvotusta. Samoin siihen saattaa liittyä silmien valonarkuutta, kirvelyä, kyynelvuotoa ja kaksoiskuvataipumusta.
Taudin voivat laukaista henkinen stressi ja tupakointi. Jälkimmäinen on erityisen suuri tautiin kuuluvien silmäoireiden vaaratekijä. Silmäoireisiin kuuluu muun muassa silmän takakuopan sidekudoksen kasvu, joka työntää silmää ulospäin kuopastaan (eksoftalmus). Muutos on itsestään palautumaton, vaikka tauti hoidettaisiin. Erilaisilla hoitoimenpiteillä saavutetaan vaihtelevia tuloksia.
Lähteet: Wikipedia ja Suomen Endokrinologiayhdistyksen potilasohjeet.
