Aurinko häikäisi inhottavasti. Yritin siirtää aurinkolaseja paremmin silmilleni.
Havahduin hereille ja huomasin etteivät ne olleetkaan aurinkolasit, vaan happinaamari suuni edessä.
Muistin taas missä olin.
Hoitaja tuli luokseni, otti naamarini pois ja sanoi että leikkaus oli mennyt hyvin, ja että leikkaus oli kestänyt 2 h 15 minuuttia.
Sitten hän lähti kärräämään minua osastolle.
Olin niin iloinen siitä että olin hengissä, että höpöttelin matkalla osastolle hoitajalle kaikenlaista asiaankuulumatonta/levotonta. Kysyin muun muassa, ”että kai minulle laitettiin nyt sitten samalla d-kupin silikonit?” 🙂
Pötköttelin sängylläni. Käsivarressani oli automaattinen verenpainemittari, joka mittasi paineitani. Hoitaja kävi välillä kirjaamassa niitä ylös ja ottamassa verikokeita.
Kirurgi kävi myös kertomassa, että jos veriarvot ovat kunnossa (minä ja samanlaisessa leikkauksessa ollut vierustoverini) voimme päästä jo iltapäivällä kotiin.
Minua väsytti ja hikoilutti paljon, mutta muuten olo oli ihan ok.
Haavateipillä teipattu leikkausarpeni ei ollut yhtään kipeä, ainoastaan kaulani ihoa hieman kiristi, niin etten ihan uskaltanut pitää leukaani/päätäni täysin suorassa.
Kirurgi ja hoitajat tulivat iltapäivällä kierrokselle ja sanoivat että voin lähteä kotiin…..
”Ohops, verikoetulospaperit olivatkin nurinpäin”. Vierustoverini saikin lähteä kotiin ja minun pitäisi jäädä vielä sairaalaan..
”Jaiks, mitäs nyt ?!?”…
